Mitä vielä?

Mitä on voinut tapahtua? Ramin olisi pitänyt olla takaisin jo aikoja sitten. Hän sanoi, että parisen tuntia, eiköhän se riitä. Sadepisarat hakkasivat tuulilasia pitäen näkyvyyden nollassa, pyyhkijöiden epätoivioisesta viuhtomisesta välittämättä. Pimeys teki tuloaan ja puristin rattia rystyset valkoisina. Mikä keli! Rami oli lähtenyt mökille tarkistamaan, että vene olisi kunnolla pressutettu, sillä ensi yöksi oli luvattu kaameaa myrskyä, mutta myrsky olikin iskenyt odotettua aiemmin. Matka mökille ei ollut enää kovinkaan pitkä, mutta aikaa siihen tulisi kulumaan reippaasti enemmän kuin normaalisti, sillä enää puuttuivat akat äkeet selässään, niin ilma olisi täydellinen katastrofi!En pystynyt kuuntelemaan musiikkia, olin niin hermostunut että tarvitsin kaiken keskittymiseni ajatuksilleni. Mitä jos löytäisin Ramin pahasti loukkantuneena? Mitä minä silloin tekisin? Ambulanssin saaminen mökille kestäisi ikuisuuden!

En ollut kuvitellutkaan, että syntymäpäivästäni olisi voinut tulla tälläinen. Olin odottanut Ramia ravintolassa, jossa meidän oli määrä viettää 26-vuotis syntymäpäivääni. Puolentunnin odotuksen jälkeen päätin soittaa hänelle, mutta puhelimeen ei saatu yhteyttä. Tunti tunteidensekaista odottamista riitti ja tiesin, että jotain on sattunut, minun olisi pakko lähteä etsimään häntä! Kenellekään ilmoittamatta tai sen enempää ajattelematta lähdin matkaan. Nyt sitten olinkin, kuin jännitys romaanissa, keskellä kadonneen miehen metsästystä.

Olin aivan turta kammottavien ajatusten yhä velloessa päässäni. Pian olisin silti perillä, enää viimeinen mutka ja mökin pitäisi näkyä puiden katveessa. Mitä!? Jarru pohjaan ja silmät kiinni. Hymähdin itsekseni; Taas tunnisti naisen ratissa. Keskelle ajoväylää oli kaatunut suunnaton kuusi. Minun olisi pakko jatkaa loppumatka kävellen. Hansikaslokerosta löytyi kaipaamani valontuoja, takulamppu. Nyt sitten koko rohkeus mukaan, ovi auki ja ulos pimeyteen. Kuusi oli niin suuri, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta päästä sen ylitse. Oli pakko rämpiä metsän kautta. Great, minihame ja korkkarit eivät kyllä olleet erämiehelle sopivat varusteet, mutta nyt oli kyllä muutakin murehdittavaa kuin vaatteiden käytännöllisyys.

"Ei ole voinut tapahtua mitään kamalaa. Ota ihan raukallisesti Noora!" Jatkoin lauseen hokemista itselleni kulkiessani kohti mökkiä. Nyt näin jo mökin päädyn melko selkeästi, vielä muutama askel niin näkisin olisiko Ramin auto pihassa. Siinä se oli! Hopean harmaa toyota kylpi kuunvalossa. Juoksin niin lujaa kuin jaloistani pääsin kohti autoa. Sen ovi oli auki, sepposen selällään, avaimet virtalukossa ja radiosta pauhasi melankolinen kappale. Hirveä epätoivo ja pelko iski lävitseni, missä Rami on! Huusin mieheni nimeä niin lujaa kuin vain suinkin pystyin, ei vastausta. Olinkohan edes odottanut sitä? Jatkoin juoksuani kohti merenrantaa, jossa aallot pauhasivat hurjina. Piikkikorot eivät kyllä olleet tehty näihin sadanmetrin spurtteihin ja nilkat huusivatkin hoosiannaa. Minun olisi löydettävä Rami ja nopeasti, ole veneellä, ole siellä. Kuulin itseni toivovan.
Valkeat vaahtopäät näkyivät selkeinä mustassa meressä, mutta vene, missä se on? Se oli poissa, köydet olivat katki eikä sitä näkynyt missään. Oliko Rami kadonnu sen mukana? EI! Kuulin ääneni huutavan. Ei tällaista voi tapahtua! Olinhan aina halunnut elämääni jännitystä, mutta tämä oli kyllä jo liikaa.